BassoRummutLauluKitara

Jaakko: vuonna -89 syntynyt bändin bassotaiteilija, joka saa kappaleen kuin kappaleen svengaamaan. Hän omaa huolettoman ja huumorintajuisen luonteen. Roudauksen aikana Jaakko löytää helpostikin muuta tekemistä, vaikka muilta osin hän poikkeaakin basistin stereotypiasta.

Voit lähettää postia Jaakolle osoitteeseen: jaakko@routalempi.fi

Rami: vuonna -88 syntynyt rumpali, joka on pikkupojasta asti istunut kannujen takana. Musiikkimaku yltää niin kotimaisesta iskelmästä aina rankempaan metalliin asti. Hän pitää musiikin kuuntelusta, koirista sekä syvällisistä keskusteluista viskilasin ääressä.

Voit lähettää postia Ramille osoitteeseen: rami@routalempi.fi

Samuli: vuonna -88 syntynyt talonrakentaja, sekä parhaillaan Pelastusopistossa pelastajaksi opiskeleva nuori mies. Hän omaa rauhallisen, iloisen ja tilanteen tullen myös äkkipikaisen luonteenpiirteen. Musiikista Samuli on ollut kiinnostunut koko ikänsä, mutta laulamisesta hän innostui noin 15-vuotiaana, eikä into ole sen jälkeen muuta kuin kasvanut!

Voit lähettää postia Samulille osoitteeseen: samuli@routalempi.fi

Matias: vuonna -87 syntynyt musiikkia opiskeleva kitaristi, joka hakee täydellistä soundia ja haluaa joka kappaleen kuulostavan täydelliseltä. Hänellä on loistava kyky tuhlata pienessä ajassa kaikki rahansa kitarakamoihin. Matias on sosiaalinen persoona ja hän rakastaa keskustella ihmisten kanssa. Hän ihailee 50- ja 60-lukua muusiikillisesti ja tyylillisesti, vaikkei se ulospäin niin näkyisikään.

Voit lähettää postia Matiakselle osoitteeseen: matias@routalempi.fi

Routalempi on nuorekas ryhmä, joka soittaa perinteistä suomalaista tanssimusiikkia pop/rock-klassikoilla höystettynä. Osittain musiikin opiskelijoista koostuvalta bändiltä luonnistuu tanssit, ravintolakeikat, häät ja monenlaiset muut yksityistilaisuudet.